miina-pasi-maahanmuuttajan-17.html
Faba 03 2018
18 / 24
18 | faba 3/2018 katse eteenpäin
jyrki
välimäki on nakkilalaisen kotitilansa isäntä neljännessä polvessa. aikoinaan wälimäen torppaan kuului pari hehtaaria peltoa ja muiden torppien tavoin navetassa oli muutama lehmä, sikoja ja kanoja. tänään peltoa on viljelyksessä noin 200 ha ja myös eläimet
ovat
palanneet välimäen tilalle. kanat ja siat
ovat
enimmäkseen kotitarpeiksi,
mutta
140 hiehon hiehohotelli tuo työtä ja tasaista tuloa. karjassa talon turva t ilalla oli sikoja 1960-luvun loppupuolelta aina vuoteen 2011. ?sikatalous oli kannattavaa aina eu-jäsenyy- teen asti. lähes kaikki pihapiirin rakennukset tehtiin silloin. sitten ajat muuttuivat. vuonna 2003 tehdyn emakkosikalan laajennuksen olisi voinut jättää tekemättä?,
jyrki
n äiti soili kertoo. kasvatustiloja tarvitaan sikojen lähdettyä koitti kuuden vuoden karjaton kausi. ?sen ajan kokeneena voin sanoa, että karja on talon turva. viljanvilje- lijällä tilipäivät
ovat
harvassa,
mutta
karjallisella niitä on sentään vähän tiheämmässä?,
jyrki
, 47, toteaa. hänen mielestään lopettamista harkitsevien kannattaa miet- tiä tarkkaan. ?tarvetta hiehohotelleille olisi todella paljon. työtä- hän eläimissä on järjettömästi,
mutta
kyllä siinä tilakin kehittyy. sitten kun on ollut vuoden ilman eläimiä, on todella vaikeaa aloittaa karjanpitoa uudestaan?,
jyrki
jatkaa. tyhjät tilat tuottamaan eläinten paluusta tilalle voi pitkälti kiittää
jyrki
n puolisoa anu hietasta , 42. hänen mukanaan tulivat possut ja kanat sekä nautakarjatietämystä. hän toimii edelleen osa-aikaisena lomit- tajana. ?
jyrki
on vanhastaan sika- ja konemies, joten navetta- hommat
ovat
pääosin minun vastuullani?, anu kertoo. teksti ja kuvat mikko säynäjärvi ?hiehohotellit
ovat
maidontuottajan ja kasvattajan etu. molemmat voivat keskittyä oleellisiin asioihin ja kehittämään tilaansa?,
jyrki
välimäki summaa.
jyrki-anu-mutta-19.html