faban-toimintaan-osuustoimintaan-7.html
Faba 01 2018
8 / 24
8 | faba 1/2018 avuksesi
hannu
hämäläinen korostaa maidontuotannon olevan liiketoimintaa.
hannu
myös hoitaa karjan yksin, joten hän on karsinut kaikki ?turhat? työt. ruokinta on automatisoitu, robotti lypsää, urakoitsija hoitaa peltotyöt,
faban
seminologit siementävät ja jalostusasiantuntija tekee fabajasun. h annulla riittää menoja ja perheen asun- to on parin kilometrin päässä. semi- nologien avustaminen aiheutti ajoittain ylimääräistä ajoa ja sekoitti päiväohjel- maa. viime vuonna hankittujen
faban
hoitoka- lusteiden ansiosta yksinsiemennys onnistuu nyt hienosti ja
hannu
on saanut itselleen lisää aikaa. lukkoaitaa koko matkalle kalustus aloitettiin huhtikuussa 2017. hiehonave- tan
vanha
puinen etuaita oli tiensä päässä.
hannu
etsi useammilta valmistajilta sopivia kalusteita, mutta päätyi
faban
myymiin lukkoaitaelement- teihin. niillä korvattiin
vanha
aita koko matkalta, joten kaikki hiehot voidaan tarvittaessa lukita. toiseen päätyyn asennettiin yksi hoitoparren nostettava väliaita. sen ja vanhojen aitojen avulla voidaan ?niputtaa? kolme hiehoa siemennystä tai hoitoja varten. vaikka vain yksi siemennettäisiin, kannattaa silti kiinnittää kolme kerrallaan, jotta eläimet ovat rauhallisempia. lehmille asennettiin robotin vieressä olevaan poikimakarsinaan kolme nousevaa väliaitaa. näin lehmienkin yksinsiemen- nys mahdollistui. vapauta aikaa teksti mikko säynäjärvi | kuvat jari kesänen hiehonavetan
vanha
aita vaihtui koko matkalta lukkoaitaan. ulkoistuk- sella ja järkevillä hankinnoilla on tullut lisää aikaa.
tuotevahti-hannu-kun-9.html