jaakko-lauri-ovat-10.html
Faba 04-2017
11 / 24
4/2017
faba
| 11 kokeile p ihattomme valmistui vuonna 2010. käyttöönoton jälkeen lattiapintojen kar- hennus tuli mieleen, mutta
se jäi silloin tekemättä. lehmien käytössä oleville käytäville asennettiin kumimatot ja ne tietenkin pitivät liukastelun pääosin kurissa. yhdyskäytävät osoittautuivat vuosien varrella hankaliksi paikoiksi. juoma-altaat sijaitsevat nii- den varrella ja muutenkin niissä on vilkas liikenne. kohtaamisia ja välienselvittelyjä tapahtuu usein. lisäksi yhdyskäytävissä on lievästi viettävät pin- nat. joskus on muutamia lehmiä ollut ?sammak- kona?, mutta onneksi koskaan ei ole käynyt mi- tään vakavampaa. aina on takaisin jaloille päästy. karhennus tai uritus tuli aina mieleen liukaste- lujen jälkeen. viime kesäkuussa seminologi an- na-marja tuominen otti puheeksi faban uuden urituspalvelun. koska jo seitsemän vuotta asia oli
ollut takaraivossa, niin ryhdyimme toimeen. salmiakkia pahaan paikkaan uritukset tehtiin elokuun lopussa. kumimatot jäivät kolmelle käytävälle, mutta neljäs, hiehojen käytävä, uritettiin yhdensuuntaisesti. samanlaista uraa tehtiin myös jaloittelutarhaan johtavalle rei- tille. aiemmin ongelmapaikoiksi osoittautuneet yhdyskäytävät saivat salmiakkikuvion. nyt muutaman kuukauden aikana emme ole nähneet aiemman kaltaisia liukasteluja. urat py- syvät myös hyvin auki. juoma-altaista läikkyvä metsäpelto, iitti anuriikka ja markku lallukka ? lapset juho, 13, ja helmi 11 ? 2010 valmistunut robottipihatto ? 70 lehmää, joista 80 % ayrshireä, 20 % holsteineja ja pari jerseytä. ? keskituotos 9 400 kg, rasva-% 4,4 ja valkuais-% 3,6 ? fabajasu ? seminologit siementävät loppu liukastelulle vesi puhdistaa yhdyskäytävien salmiakkikuvion tehokkaasti ja pitoa löytyy. urakka joutuu meillä ei ollut uritettavia neliöitä kovinkaan pal- jon, mutta salmiakkikuvion teko vaatii tietenkin tupla-ajan yhdensuuntaiseen uraan verrattuna. homma sujui vauhdilla. faban seppo illikainen aloitti työt aamulla ja kahdelta homma oli valmis. työmoraali oli korkealla, eikä paljon taukoja pidetty. sepon otteista näki, että hän on tottu- nut työskentelemään eläinten parissa. oma työ- panokseni tässä urakassa oli sähköjohtojen ja vesiletkujen valvonta. se oli kuitenkin helppoa, sillä lehmät eivät piitanneet sepon ja minun hom- mistani juuri ollenkaan. f markku lallukka ?yhdyskäytävillä ei enää liukastella?, markku toteaa. urituspalvelulla ehkäiset liukastumiset ja loukkaantumiset kysy meiltä lisää ja pyydä tarjous: kalle leino, p. 050 395 7171, kalle.leino@faba.fi marcus österbacka, p. 040 311 5615, marcus.osterbacka@faba.fi seppo illikainen, p. 040 311 5135, seppo.illikainen@faba.fi
muut-hoidot-vikingdefence-12.html